Meidän Joulu


Paljon kiitosta kerännyt Meidän joulu -konserttikiertue tulee taas jouluna 2025!
Tänä vuonna olemme iloisia saadessamme tehdä yhteistyötä Suomenselän Osuuspankin kanssa. Pankki tarjoaa kaikille avoimet ja maksuttomat Meidän joulu -kirkkokonsertit kaikilla toimipaikoillaan. Lisäksi Loihtima järjestää itse konsertteja, joihin liput myy lippu.fi ja R-kioskit. Vuonna 2025 saimme Suomen kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan maakuntarahastolta apurahan tulevan joulukiertueen valmisteluun.
Meidän joulu -kiertue on Loihtiman ensimmäinen yhteisprojekti, joka sai alkunsa vuonna 2024 jaetusta innostuksesta joulun tunnelmaan ja musiikkiin. Kun musiikin eri genreissä toimivista muusikoista jokainen tuo mukaan omat vahvuutensa, on lopputulos jotain, mitä ei kannata jättää kuulematta.
Yhtyeen vahvuutena on taitavan soitannan ja tulkinnan lisäksi vahva yhteiskemia. Noin tunnin mittainen tunnelmallinen joulukonsertti sisältää klassikoiden lisäksi tuoreempia joululauluja, osa instrumentaaliversioiksi sovitettuina Loihtimalle tyypilliseen tunnelmalliseen tyyliin. Lavalla soi laulun lisäksi kitara (Jasso Perälä), viulu (Jessica Koskela), piano ja alttosaksofoni (Anni Ojala). Lisäksi yhtye käyttää konsertissa äänimaisemia ja valoja tunnelman luomiseen.
Kiertue sai viime vuonna yleisöltä paljon kiitosta ja tavoitti yli 500 kuulijaa jo ensimmäisenä vuotenaan. Konsertteja kuvailtiin hiotuiksi ja laadukkaiksi kokonaisuuksisi, joissa korostui soittajien taitava ja monipuolinen soitinten käyttö, ilmaisuvoima, tuoreet ja mielenkiintoiset sovitukset, visuaalisuus ja yhtyeen vahva keskinäinen lavakemia.
